Psykoterapeutti, työnohjaaja…
ja perheenisä Lappeenrannan likeltä!
Psykoterapeutti (VET), ratkaisukeskeisen psykoterapian maisteri (MSc Solution Focused Therapy), laillistettu sosiaalityöntekijä, erikoissosiaalityöntekijä ja työnohjaaja (STOry). Perheenisä, aviomies ja eläinten ystävä. Kotipaikkana maaseutu Taipalsaaressa, Solkein kylä, Lappeenrannan naapurissa.
Yhteinen historiamme vaimon kanssa menee vuosikymmeniin ja loppua ei näy. Lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa. Kotieläimiäkin on kahden koiran ja muutamien kanojen sekä kukon verran. Minulla on ollut onni saada olla tällaisen perheen isä ja vaimon mies.
Eräänä isänpäivänä sain lapsiltani kortin, joka puhutteli minua – he olivat löytäneet runon, joka osui minuun. ”Huokaisten mieleeni muistuu, kun jossakin aikoja sitten, kaksi tietä metsässä haarautuu, minä käännyn vähemmän matkattuun, ja se on ratkaissut minulle kaiken.” – Robert Frost
Tutustu ohesta koulutus- ja työhistoriaan. Kurkkaa etusivulta tietoa myös palveluistani, ja ota yhteyttä, niin jutellaan sinun tilanteestasi ja tarpeistasi.
Koulutukseni
- Palokan lukio. Ylioppilas 1986.
- Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden maisteri 1993. Pääaine erityispedagogiikka (87 ov), sivuaineet psykologia (35 ov), kasvatustiede (15 ov), sosiologia (15 ov) ja yhteiskuntapolitiikka (15 ov).
- Helsingin yliopisto. Sosiaalityön koulutus 1993. Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen (804/92) 2 §:n mukainen sosiaalityön koulutus (26 ov). Laillistettu sosiaalityöntekijä 2017.
- Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu. Pedagoginen opettajakoulutus 1996 (40 ov).
- Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Koulun sosiaalityön asiantuntijakoulutus 1997-1998 (20 ov).
- Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Sosiaalityö kriminaalihuollossa 1992-1993 (3 ov).
- Nuorten Palvelu ry. Elämyspedagoginen koulutusjakso 1996.
- Jyväskylän sosiaalivirasto. Sovittelijan peruskurssi 1991.
- Jyväskylän yliopisto. Kouluhallinnon tutkinnon alin arvosana 1991.
- Diakonia-ammattikorkeakoulu. Lasten ja nuorten mielenterveystyön täydennyskoulutus (40 ov).
- Erityistason ratkaisukeskeinen psykoterapiakoulutus. Ajalla syksy 2001 – syksy 2004. TEO:n hyväksymä psykoterapeutti.
- EAP-sertifikaatti 24.1.2006.
- VET-psykoterapiakoulutus 2008-2010. Valviran hyväksyntä nimikkeeseen.
- Ratkaisukeskeisen psykoterapian kouluttajakoulutus. (30 op). 2012
- Ratkaisukeskeisen psykoterapian maisterikoulutus. MSc Solution Focused Therapy. UWE Bristol ja Helsingin Psykoterapiainstituutti. (30 op). 2015-2016.
- Nada - korva-akupunktio päihde- ja mielenterveystyössä. Helsinki Brief. Kevät 2019.
- Kertaterapia. Lyhytterapiainstituutti. Kevät 2019.
- Erikoissosiaalityöntekijä. Lapsi,- nuoriso- ja perhesosiaalityön erikoisala (70 op). Turun Yliopisto. 2023.
Työkokemukseni
- Taipalsaaren kunta. Koulukuraattori 4.11.1996-4.6.2005.
- Lappeenrannan kaupunki. Projektityöntekijä 1.4.-31.12.1996. Norppa-projektin nuorten kasvuryhmien vastaava vetäjä ja kouluttaja.
- Kriminaalihuoltoyhdistyksen Jyväskylän aluetoimisto. Sosiaalityöntekijä 1.4.1992-31.1.1997. Kriminaalihuollon sosiaalityön tehtävät asumispalveluista yhdyskuntapalvelun toteuttamiseen.
- Jyväskylän kaupunki. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijä 13.5.1991-24.3.1992.
- Keski-Suomen lääninhallitus. Tilapäinen harjoittelija lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolla 11.2.-10.5.1991.
- Jyväskylän yliopisto. Tutkimusamanuenssi 1.1.-31.5.1990 erityispedagogiikan laitoksella.
- Jyväskylän kaupungin kouluvirasto. Koulunkäyntiavustaja 26.9.-18.11.1990. Jyväskylän kaupungin kouluvirasto. Opettajan sijaisuudet 18.-22.9 sekä 25.-27.9.1989.
- Kymen erityishuoltopiirin kuntainliitto. Leirityöntekijä vuosina 1988-1991. Useita erillisiä jaksoja.
- Mielenterveyden keskusliitto. Mielenterveyskuntoutujien kuntoutuskurssien ohjaaja. Freelance-ohjaaja vuodesta 1996 lähtien.
- Kiipulan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus. Ohjaava kouluttaja ajalla 30.8.-20.12.2000. Koulutus- ja kehittämishanke Konnunsuon keskusvankilassa (KOKEVA).
- Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus SOCOM. Sivutoiminen tutkija ajalla 1.8.2004-31.3.2005.
- Nuorten kuntoutuskeskus Sutela-koti. Psykoterapeutti 1.1.2004–31.8.2006.
- Rikos- ja riita-asioiden sovittelija vuodesta 1991 lähtien.
- Saimaan ammattikorkeakoulu Oy. Sosiaali- ja terveysyksikkö. Päätoiminen tuntiopettaja 1.8.2002-31.12.2012.
- EAP-ohjaajan tehtävät Etelä-Karjalassa 2005 – 2008.
- Pienryhmäkoti Kotiva. Psykoterapeutti 15.3.2006 lähtien.
- Therapion (ent. Ulkopsykologit Oy). Psykoterapeutti 12.4.2007–31.12.2011.
- Helsingin Psykoterapiainstituutti. Kouluttajapsykoterapeutti 1.8.2011 lähtien.
- Suomen Psykologinen instituutti. Kouluttajapsykoterapeutti 1.8.2011 lähtien.
- Eksote. Nuorisopsykiatrian poliklinikka. Sosiaalityöntekijä 1.9.2014-31.10.2015.
- Lappeenrannan seurakuntayhtymä. Perheasiain neuvottelukeskus. Psykoterapeutti. 23.3.2015-8.10.2021.
- Työnohjaajana (STOry) toimiminen yksilö- ja ryhmätyönohjauksissa sekä työyhteisön kehittämishankkeissa useamman vuoden ajan.